-
Vendep sijoittaa amerikkalaiseen rekrytointipalveluun 25.4.2013
TIEDOTE
25.4.2013
HireInfluence.com on ensimmäinen USA:n markkinoilla toimiva sosiaalisen median aktiiviseen hyödyntämiseen perustuva rekrytointipalvelu. Palvelun avulla yritykset voivat mitata työnhakijoiden verkostoitumiskykyä ja vakuuttavuutta sosiaalisessa mediassa. LinkedInin, Twitterin ja Facebookin käyttäjät voivat puolestaan hyödyntää kartuttamaansa osaamista ja verkostoaan löytääkseen yritykset, joissa heidän kykyjään tarvitaan.
HireInfluence.com-palvelussa yritykset ja rekrytoijat voivat perinteisten mm. paikkakuntaan ja toimialaan perustuvien hakukriteerien lisäksi ryhmitellä ja karsia työnhakijoita vaikkapa sen mukaan, kenellä on eniten Twitter-seuraajia tai LinkedIn-kontakteja. Kandidaattien paremmuusjärjestyksen määrää heidän todennäköinen vakuuttavuutensa yrityksen asiakaskunnassa. Yritys voi myös mitata, kuinka aktiivisesti työnhakija osallistuu verkostossaan käytävään keskusteluun ja kuinka verkoston jäsenet reagoivat hänen viesteihinsä.
“Sosiaalista vakuuttavuutta mittaavia työkaluja kuten Klout ja Kred käytetään jo laajalti, ja esimerkiksi Disney, GM ja Nike ovat jo jonkin aikaa menestyksekkäästi hyödyntäneet niiden tarjoamaa tilastotietoa erilaisten kampanjoiden suunnittelussa. HireInfluence-com-palvelun avulla työnantajat ja –tekijät voivat nyt hyödyntää vastaavaa tiedonhankintamenetelmää, joka kertoo paljon enemmän kuin perinteinen ansioluettelo. HireInfluence.com paljastaa, miten hyvin verkostoitunut henkilö on ja ketkä hänen alansa asiantuntijat kuuntelevat häntä,” sanoo HireInfluencen toimitusjohtaja ja perustajaosakas Jason Pampell.
“HireInfluence.com on loistava esimerkki uudenlaisesta webbipalvelusta, joka ottaa tehokkaasti käyttöön sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet. Yrityksen perustajilla on selkeä visio ja lisäksi vankka kokemus alalta. Vendep puolestaan on vastannut palvelun teknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta,” toteaa Vendepin sijoitusjohtaja Jupe Arala.
Lisätietoja:
Jupe Arala, Senior partner, sijoitusjohtaja Vendep Oy, 040 564 9730, jupe.arala@vendep.com
Jason Pampell, toimitusjohtaja ja perustajaosakas, HireInfluence, Inc., jason@hireinfluence.com
Vendep lyhyesti
Vendep on Vigo-kiihdyttämö ja siemenvaiheen sijoittaja. Laajan käytännön kokemuksemme avulla startup-yrityksen on mahdollista rakentaa innovatiivinen, nopeaan kasvuun ja kansainvälistymiseen tähtäävä webbipalvelu. 6-24 kuukauden pituisen kiihdyttämöjakson aikana luomme yhdessä yrittäjän kanssa liiketoimintamallin, kehitämme asiakashankintaa ja hankimme rahoitusta. Tällä hetkellä salkussamme on sekä suomalaisia että Piilaaksossa toimivia yrityksiäa .www.vendep.com
-
Vendep sijoittaa tunnistautumistyökaluja tarjoavaan Meontrustiin 24.5.2012
TIEDOTE
24.5.2012
Suomalaisen Meontrustin kehittämä MePIN on älykäs ja monipuolinen tunnistautumistyökalu, joka palvelee kuluttajille suunnattuja nettipalveluja tarjoavia yrityksiä. MePIN, jolle on haettu patenttia, ratkaisee käyttäjätunnusten ja salasanojen ongelmia. Työkalun avulla internet-palvelujen tarjoajat voivat tunnistaa palvelun käyttäjät ja sallia palveluun kirjautumisen miltä tahansa tietokoneelta tai mobiililaitteelta ilman tietoturvaongelmia aiheuttavia käyttäjätunnuksia ja salasanoja.
Meontrustin teki äskettäin yhdessä johtavan kansainvälisen online-pelipalvelujen tarjoajan kanssa selvityksen, jonka mukaan 34 % pelaajista uskoi, että heidän pelitilinsä oli ollut hakkeroinnin tai verkkourkinnan kohteena, 27 % oli unohtanut tai kadottanut kirjautumistunnuksensa, 17 % oli lakannut pelaamasta salasanan kadottua ja 50 %:n mielestä unohtuneen salasanan selvittäminen oli turvatonta, vaikeaa tai muuten hankalaa.
MePIN suojaa online-palvelua ja sen käyttäjiä verkkourkinnalta ja salasanojen hakkeroinnilta ja pienentää asiakaspalvelukustannuksia vähentämällä salasanojen unohtumiseen liittyviä tukipyyntöjä. Samalla se lisää palvelun liikevaihtoa, koska asiakkaat kokevat palvelun turvalliseksi ja sisäänkirjautumisen vaivattomaksi. Sisäänkirjautumiseen ja online-tilinsä suojaamiseen MePIN-palvelun käyttäjät voivat käyttää joko älypuhelimille kehitettyä sovellusta tai MePIN USB- avainta. Webbipalvelun tarjoaja puolestaan käyttää MePIN-pilvipalvelua turvalliseen käyttäjän tunnistamiseen.
“Webbipalvelujen markkinat ovat valtavat ja kasvavat edelleen, ja tietoturvaongelmat lisääntyvät samaan tahtiin. MePIN on kehitetty nimenomaan varmistamaan online-palvelujen tietoturvaa ja tuomaan samalla lisäarvoa kuluttajille. MePINin jatkokehityksessä tulemme hyödyntämään Vendepin vankkaa teknologiaosaamista ja laajaa kokemusta erilaisten kansainvälisten webbipalvelujen kehittäjänä,” sanoo Meontrustin toimitusjohtaja ja perustajaosakas Markku Mehtälä.
“MePIN on jo nyt valmis tuote, jolla uskomme olevan erinomaiset mahdollisuudet menestyä maailmanlaajuisesti. Palvelu tarjoaa yksinkertaisen ja käyttäjäystävällisen ratkaisun ongelmaan, jonka kanssa niin kuluttajat kuin webbipalvelujen tarjoajat painivat päivittäin. Lisäksi MePIN sopii tekniseltä rakenteeltaan erittäin hyvin Vendepin teknologiaosaamieen,” toteaa Vendepin toimitusjohtaja Sakari Pihlava.
Lisätietoja:
Markku Mehtälä, toimitusjohtaja ja perustajaosakas, Meontrust Inc., 050 591 1444, markku.mehtala@meontrust.com
Sakari Pihlava, toimitusjohtaja, Vendep Oy, +040 771 3941, sakari.pihlava@vendep.com
MePIN lyhyesti
MePIN on vuonna 2010 perustetun Meontrust Inc:in kehittämä palvelu, joka on suunnattu helpottamaan webbipalvelujen käyttäjien arkea tarjoamalla yksinkertaisen ja turvallisen tavan kirjautua sisään webbipalveluihin. MePIN noudattaa avointa teollisuusstandardia, joten kuluttajat ja palveluntarjoajat eivät ole sidottuja mihinkään yksittäiseen tekniseen ratkaisuun. MePIN pohjautuu korkean turvatason omaavaan julkisten avainten hallintajärjestelmään. MePINin rahoittajia ovat yksityiset enkeli- ja siemenvaiheen sijoittajat USA:ssa, Hong Kongissa ja Suomessa, minkä lisäksi se on saanut TEKESin tukea. www.mepin.com
Vendep lyhyesti
Vendep Oy on toimintamalliltaan ainutlaatuinen startup-kiihdyttämö, joka tekee yhdessä yrittäjän kanssa lupaavista, huomattavaa ohjelmistokehitystyötä vaativista liikeideoista kaupallisia menestyksiä. Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoista on mahdollista kehittää aitoja innovaatioita. Vuonna 2002 perustettu Vendep on sijoittanut osaamistaan yli 30 osakkuusyhtiöön, jotka kehittävät ja tarjoavat sekä kuluttajille että yrityksille suunnattuja internet- ja mobiilipalveluja. www.vendep.com
-
Vendepin kohdeyritys engajer vahvistaa yhteistyötään SugarCRM:n kanssa 24.5.2012
TIEDOTE
24.5.2012
Kalifornian Piilaaksossa toimiva engajer tarjoaa yrityksille työkalun, joka luo kohderyhmälle räätälöidyn myyntiviestin interaktiivisen videoteknologian avulla. SugarCRM on maailman nopeimmin kasvava asiakkuudenhallintajärjestelmiä tarjoava yritys. SugarCRM:n ja engajerin palvelujen integroinnin ansiosta SugarCRM:n käyttäjien on entistä helpompi ja nopeampi ottaa käyttöön engajerin työkalu.
engajer (entiseltä nimeltään v-Pitch) on kehittänyt käänteentekevän myynnin työkalun, joka mahdollistaa potentiaalisten asiakkaiden kiinnostuksen reaaliaikaisen seurannan niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin suunnatussa myyntityössä. Kukin vastaanottaja valitsee engajerin tuottamasta interaktiivisesta videoesityksestä katsottavaksi itseään kiinnostavat osat. engajer-palvelu lähettää myyjälle tiedon, mistä osioista vastaanottaja kiinnostuu ja kuinka paljon myynti- tai markkinointivideon katsomiseen käytetään aikaa. Palvelu tuottaa myyjälle kiinnostuksen mukaan järjestetyn listan potentiaalisista asiakkaista ja helpottaa näin markkinoinnin ja myynnin kohdistamista kaikkein lupaavimpiin kohteisiin.
Lisätietoja engajerista ja yhteistyöstä SugarCRM:n kanssa on löydettävissä osoitteesta www.engajer.com.
“Olemme hyvin innoissamme engajerin ja SugarCRM:n kumppanuudesta, jonka ansiosta SugarCRM:n käyttäjät voivat nyt yhden napin painalluksella helposti ja nopeasti tuoda myyntikampanjan kohderyhmän kontaktitiedot engajeriin. Pyrimme jatkossa syventämään yhteistyötämme entisestään, jotta pystymme palvelemaan yhä paremmin niin engajerin kuin SugarCRM:n asiakkaita,” engajerin toimitusjohtaja ja perustaja Michael Castellano sanoo.
“engajerin ja SugarCRM:n palvelujen integraatio auttaa asiakkaitamme saavuttamaan entistäkin tehokkaammin vaikeasti tavoitettavia potentiaalisia asiakkaita ja saamaan viestinsä perille aina kuluttajille asti. Integraatio auttaa kummankin yrityksen asiakkaita parantamaan tuottavuuttaan, ja uskommekin näkevämme tällä saralla myönteisiä tuloksia lähitulevaisuudessa,” sanoo Clint Oram, SugarCRM:n teknologiajohtaja ja perustajaosakas.
“Kumppanuuden ansiosta myös SugarCRM:n yli 7000 asiakasta pääsevät helposti käyttämään engajerin palvelua, mikä avaa engajerille erittäin suuret uudet markkinat. Uskomme, että integraatio vauhdittaa engajerin kannattavaa kasvua ja lisää myös pääomasijoittajien kiinnostusta yritystä kohtaan. Vendep tekee myös jatkossa tiivistä yhteistyötä engajerin tiimin kanssa engajer-palvelun ohjelmiston edelleen kehittämiseksi,” Vendepin Kalifornian toimiston vetäjä Jupe Arala toteaa.
Lisätietoja:
Michael Castellano, perustaja ja toimitusjohtaja, engajer Inc., +1 (408) 916 7201, michael@engajer.com
Jupe Arala, Senior Partner, Vendep Oy, +1 (415) 413 6580, jupe.arala@vendep.com
engajer lyhyesti
engajer on Kalifornian Piilaaksossa toimiva yritys, joka on kehittänyt yritysten tarpeisiin käänteentekevän myynnin ja markkinoinnin työkalun niin yrityksille kuin kuluttajillekin suuntautuvan myyntityön tueksi. Interaktiivisen videopresentaation ja alan edistyneimmän analyysityökalun avulla engajer luo kunkin asiakkaan tarpeisiin parhaiten soveltuvan myyntiviestin, joka ohjaa vastaanottajaa tutustumaan häntä itseään eniten kiinnostavaan viestin osaan. Videon vastaanottajien osoittamasta kiinnostuksesta kerätty reaaliaikainen tieto auttaa myyjää kohdistamaan myyntiponnistelut potentiaalisiin asiakkaisiin. www.engajer.com
SugarCRM lyhyesti
SugarCRM tekee asiakkuudenhallinnasta helppoa. SugarCRM on maailman nopeimmin kasvava asiakkuudenhallintajärjestelmiä tarjoava yritys, ja sen sovelluksilla on yli miljoona käyttäjää 192 maassa. Yli 7000 organisaatiota on valinnut SugarCRM:n On-Site- tai Cloud Computing –palvelun räätälöityjen palvelujen sijaan. SugarCRM:n asiakastyytyväisyys ja tuotteiden innovatiivisuus on saanut kiitosta CRM Magazinessa, InfoWorldissa ja Customer Interaction Solutions -julkaisussa. www.sugarcrm.com
Vendep lyhyesti
Vendep Oy on toimintamalliltaan ainutlaatuinen startup-kiihdyttämö, joka tekee yhdessä yrittäjän kanssa lupaavista, huomattavaa ohjelmistokehitystyötä vaativista liikeideoista kaupallisia menestyksiä. Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoista on mahdollista kehittää aitoja innovaatioita. Vuonna 2002 perustettu Vendep on sijoittanut osaamistaan yli 30 osakkuusyhtiöön, jotka kehittävät ja tarjoavat sekä kuluttajille että yrityksille suunnattuja internet- ja mobiilipalveluja. www.vendep.com
-
Vendepistä Vigo-kiihdyttämö 12.04.2012
TIEDOTE
12.4.2012
Vendep on hyväksytty Työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämän Vigo-ohjelman startup-kiihdyttämöksi toukokuun alusta. Vigo-kiihdyttämönä Vendep nopeuttaa tukemiensa startup-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä sijoittamalla niihin rahan lisäksi erityisesti ohjelmisto- ja liiketoimintaosaamistaan. Vigo-ohjelmaan valittiin tiukan seulonnan jälkeen viisi uutta kiihdyttämöä.
Vendepin keskeinen Vigo-kiihdyttämötiimi koostuu neljästä Helsingissä ja Kalifornian Piilaaksossa toimivasta managerista, joilla on vankka kokemus startupeista, kasvuyrittäjyydestä, ohjelmisto- ja verkkoliiketoiminnasta sekä sijoittamisesta. Managerien lisäksi Vendepin kiihdyttämötiimiin kuuluu yhdeksän asiantuntijaa, jotka työskentelevät erityisesti ohjelmistokehityksen parissa.
Vendep hakee kiihdyttämöönsä Suomesta ja Piilaaksosta alkuvaiheen yrityksiä, joilla on selkeä idea kasvumarkkinalle tähtäävästä verkkopalvelusta, jonka toteutus vaatii huomattavan ohjelmistokehityspanoksen. Kiihdyttämöjakson aikana Vendep panostaa ohjelmistokehityksen lisäksi liiketoimintamallin selkeyttämiseen, tiimin vahvistamiseen ja kansainvälistymiseen. Yhdessä yrittäjien kanssa kasvatamme kohdeyrityksen arvoa ja hankimme yritykselle sekä kotimaisia että ulkomaisia alkuvaiheen sijoittajia.
”Vigo-kiihdyttämöksi valinta on meille tärkeä etappi kymmenvuotisella kiihdyttämötaipaleellamme. Olemme jo aiemmin toimineet Vigo-ohjelman tavoitteiden mukaisesti ja panostamme erityisesti startup-yritysten varhaisen vaiheen rahoituksen varmistamiseen. Pyrimme myös kasvattamaan kohdeyrityksistämme mahdollisimman houkuttelevia kohteita yksityisille pääomasijoittajille”, sanoo Vendepin toimitusjohtaja Sakari Pihlava.
Lisätietoja:
Sakari Pihlava, toimitusjohtaja, Vendep Oy, 040 771 3941 sakari.pihlava@vendep.com
Hannu Kytölä, perustaja, hallituksen puheenjohtaja, Vendep Oy, 050 544 7162, hannu.kytola@vendep.com
Lisätietoa Vigo-ohjelmasta: www.vigo.fi
Vendep lyhyesti
Vendep Oy on toimintamalliltaan ainutlaatuinen startup-kiihdyttämö, joka tekee yhdessä yrittäjän kanssa lupaavista, huomattavaa ohjelmistokehitystyötä vaativista liikeideoista kaupallisia menestyksiä. Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoista on mahdollista kehittää aitoja innovaatioita. Vuonna 2002 perustettu Vendep on sijoittanut osaamistaan yli 30 osakkuusyhtiöön, jotka kehittävät ja tarjoavat sekä kuluttajille että yrityksille suunnattuja internet- ja mobiilipalveluja. www.vendep.com
-
Rahoitus vauhdittaa mobiilin ruokapäiväkirjan Yhdysvaltojen valloitusta12.04.2012
TIEDOTE
12.4.2012
Sadat terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaiset käyttävät jo MealTrackeria potilastyössään
Suomalainen mobiiliterveyden palveluja tarjoava teknologiayritys Welness Foundry on saanut päätökseen rahoituskierroksen, joka mahdollistaa merkittävästi aiempaa suuremman panostuksen yrityksen kansainvälistymiseen. Wellness Foundry keräsi kierroksella yhteensä yli 600 000 euron sijoitukset. Summasta puolet on yksityissijoittajilta ja toinen puoli Tekesiltä, jonka nuorille innovatiivisille kasvuyrityksille suunnattuun NIY-ohjelmaan Wellness Foundry kuuluu.
Wellness Foundry on kehittänyt MealTracker-nimisen palvelun, joka on elämäntapaohjaukseen tarkoitettu, netissä toimiva ruoka- ja liikuntapäiväkirja. Se perustuu kännykällä otettuihin annoskuviin ja mahdollistaa interaktiivisen valmennuksen. MealTracker lanseerattiin Suomessa ja Yhdysvalloissa terveydenhuollon ammattilaisille vuonna 2010. Sadat terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaiset käyttävät MealTrackeria niin julkisen kuin yksityisen sektorin terveydenhuollossa potilaiden ravitsemusohjauksessa, esimerkiksi lihavuuden ja diabeteksen hoidossa. Se sopii myös urheilijoiden ja kuntoilijoiden ravinto-ohjaukseen. Yhdysvalloissa palvelu tunnetaan nimellä MealLogger.
”Mobiiliterveyden ja erityisesti ravitsemusvalmennuksen mahdollisuudet ovat valtavat. Ravitsemuksella on iso rooli useiden elämäntapasairauksien hoitamisessa, ja MealTracker tarjoaa työkaluna monenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi ylipainon, sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen hoitamiseen”, Wellness Foundryn toimitusjohtaja Michael Quarshie sanoo.
MealTrackerin käyttäjät kokevat ja tutkimukset osoittavat, että aterioiden kuvaaminen saa käyttäjän miettimään aterioidensa sisältöä. Yksilöllinen ohjaus ja kannustus tekevät elämäntapamuutoksesta palkitsevaa ja ylläpitävät motivaatiota.
Yksi MealTrackeriin sijoittaneista on kehitysyhtiö Vendep, joka on tarjonnut ohjelmistokehitysresurssejaan palvelun interaktiivisuuden parantamiseen sekä iPhone-, Android- ja muiden mobiilisovelluksien kehittämiseen.
”MealTracker oiva esimerkki innovatiivisesta liikeideasta, joka hyödyntää onnistuneesti mobiilien palvelujen jatkuvasti kasvavaa suosiota. Uskomme, että Vendepin kumppaniverkosto Yhdysvalloissa lisää entisestään MealLogger-palvelun menestymismahdollisuuksia Yhdysvaltojen markkinoilla”, sanoo Vendepin toimitusjohtaja Sakari Pihlava.
Lisätietoja:
Wellness Foundry, Michael Quarshie, p. 050 327 8883, michael@wellnessfoundry.fi
Vendep, Sakari Pihlava, p. 040 771 3941, sakari.pihlava@vendep.com
www.mealtracker.fi
Wellness Foundry Holding Oy on suomalainen teknologiayritys, joka on kehittänyt MealTracker-ruokapäiväkirjan. MealTrackerissa ateriakuvat ladataan tietokoneelle tai lähetetään palveluun kännykkäsovelluksen avulla, jossa terveydenhuollon ammattilainen antaa asiakkaalle palautetta. Palvelua käyttävät jo useat sadat ammattilaiset. Yritys on mukana Tekesin Nuoret innovatiiviset yrityksen - ohjelmassa ja sen tavoitteena on saavuttaa merkittävä asema Yhdysvaltain ravitsemus- ja elämäntapaohjausmarkkinoilla."
-
Vendepin rekrytoi ohjelmistosuunnittelijoita 09.02.2012
TIEDOTE
9.2.2012
Haluamme joukkoomme kolme startuphenkistä ohjelmistosuunnittelijaa. Haemme sekä kokenutta PHP kehittäjää, että aloittelevia Rails-koodaajia. Alla linkit ilmoituksiin:
• Kokenut PHP-kehittäjä (Sulkeutunut)
• Rails-kehittäjä (http://bit.ly/vendep-ror)
Paikat ovat auki Vendepin Helsingin toimistossa Ruoholahden High Tech Centerissä. Tarjoamme mahdollisuuden osallistua sekä Suomalaisiin, että Yhdysvaltalaisiin startup-projekteihin.
-
Vendepin Helsingin toimisto on muuttanut 03.01.2012
TIEDOTE
3.1.2012
Vendepin Helsingin toimisto on muuttanut Ruoholahteen High Tech Centerin (Nina) 4. kerrokseen. Uusi osoitteemme on Tammasaarenkatu 1, 00180 Helsinki.
-
Retrolle vihdoinkin oma kauppapaikka 05.10.2011
Lehdistötiedote
5.10.2011
Käsin tehtyjen tuotteiden ja käsityötarvikkeiden kauppapaikka Taitomaa on saanut rinnalleen sisarsivuston, retro- ja vintagetuotteiden myyntiin keskittyvän Retromaan. Osoitteessa www.retromaa.fi niin yksityiset kuin yrityksetkin voivat myydä retroa (vähintään 20 vuotta vanhaa) tai vintagea (vähintään 40 vuotta vanhaa).
– Suomesta on puuttunut pelkästään retroon ja vintageen keskittynyt verkkokauppapaikka, joka on kaikille avoin. Avoimuus mahdollistaa suuren myyjämäärän ja se taas ostajille hyvän valikoiman, sivustojen päätoimittaja Maija-Liisa Ihanus sanoo.
– Uskomme retrolle ja vintagelle olevan Suomessa paljon kysyntää. Se onkin jo näkynyt Retromaassa, joka lanseerataan vasta nyt mutta jossa on tehty kauppaa heti sivuston avaamisesta lähtien. Ensimmäisten käyttökuukausien perusteella ostajia kiinnostavat suomalaiset kankaat, vaatteet ja astiat, Ihanus jatkaa.
Reilusti ruskeaa- ja Sohvaryhmän läpimurto -teokset kirjoittanut filosofian tohtori, Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weiss sanoo, ettei retrossa ole kyse pelkästään tyylisuunnasta, vaan retrotuotteita hankitaan tiettyyn tarkoitukseen eikä vain sen vuoksi, että ne ovat retroja.
– Retrolla on kulttuurinen ulottuvuus, ja sitä hankkivilla elämäntapa ja esineet kietoutuvat yhteen. Retroa hankkivat pukeutuvat usein tietyllä tavalla ja käyvät tietynlaisissa konserteissa, Retromaan lehdistötilaisuudessa puhunut Sarantola-Weiss sanoo.
Taitomaata ja Retromaata voi käyttää samoilla käyttäjätunnuksilla, mikä helpottaa myymistä ja ostamista.
Retromaan kuten Taitomaankin omistavat Sijoitusyhtiö Das Kapital (Maija-Liisa Ihanus-Kuisma ja Jouko Kuisma) ja Vendep Oy.
– Vendepin osakkuusyritykset ovat tyypillisesti kasvuyrittäjävetoisia verkkopalveluja, jotka pyrkivät johtaviksi toimijoiksi omilla segmenteillään. Retromaa-palvelu täydentää oivasti sisarsivustoaan Taitomaata, ja yhdessä ne ovat oman alansa ainutlaatuinen kauppapaikka ja kiinnostava mainoskanava, Vendep Oy:n myyntipäällikkö Henrik Keinonen sanoo .
Lisätietoja:
Maija-Liisa Ihanus, p. 050 5292 471, maija-liisa.ihanus@taitomaa.fi
Henrik Keinonen, p. 050 3098 660, henrik.keinonen@taitomaa.fi
www.retromaa.fi
-
Nettiauton perustajat uudistavat uusien autojen kauppaa 03.10.2011
Lehdistötiedote
3.10.2011
Tänään lanseerattu AutoAle.fi on Suomen ensimmäinen uusien autojen kauppaa tehostamaan kehitetty verkkopalvelu, joka palvelee sekä autojen ostajia että myyjiä.
AutoAle.fi-palvelun avulla uusien autojen ominaisuuksien ja eri liikkeiden tarjoamien hintojen vertailu on yksinkertaista, mikä nopeuttaa kaupan tekoa. AutoAle.fi tarjoaa asiakkaan käyttöön tehokkaan autojen hakutoiminnon, joka kattaa kaikki Suomessa myynnissä olevat automerkit ja –mallit.
Hakupalvelun lisäksi AutoAle.fi näyttää, mistä liikkeestä haluttu uusi tai esittelykäytössä ollut auto on ostettavissa edullisimmin. Palvelusta asiakas näkee nopeasti ja helposti myös mukana myös liikkeiden varastossa eri puolilla maata olevat heti toimitettavat autot sekä erikoistarjoukset, kampanjat ja sesonkialennukset.
AutoAle.fi-palvelun taustalla ovat Nettiauto.comin perustaneet Mika Fagerström ja Hannu Kytölä sekä yrittäjä ja rahoitusalan ammattilainen Dmitry Genin. Hannu Kytölän perustama kehitysyhtiö Vendep Oy on mukana palvelussa sijoittajana ja teknisenä yhteistyökumppanina. Vendepillä on palveluksessaan yhteensä 14 asiantuntijaa Suomessa ja USA:ssa ja 140 ohjelmoijaa Intiassa.
"Olemme vakuuttuneita siitä, että sekä uusien autojen ostajia että myyjiä palvelemaan kehitetty AutoAle.fi tulee saamaan vankan aseman automarkkinoilla. Haluamme toimia yhteistyössä autokauppiaiden ja alan palveluja tarjoavien yritysten kanssa ja tuoda tehokkaan myynti- ja markkinointityökalun valtuutettujen autokauppiaiden käyttöön. Samalla AutoAle.fi palvelee auton ostajia tarjoamalla heille kattavan online-tietolähteen ostopäätöksen tueksi", Hannu Kytölä sanoo.
"AutoAle.fi-sivuston tärkein tavoite on helpottaa uuden auton hankintaa ja säästää asiakkaan aikaa ja rahaa. Palvelun hienous on se, että myös autokauppiaat hyötyvät: markkinointikustannukset alenevat ja liike tavoittaa maantieteellisesti laajemman potentiaalisen asiakaskunnan", toteaa Mika Fagerström.
Tulevaisuuden näkymät
AutoAle.fi-palveluun tulevista ominaisuuksista on lanseeraushetkellä käytössä vielä vain pieni osa. Kehitystyömme on jatkuvaa, ja useita uusia ideoita ja ominaisuuksia otetaan käyttöön lähikuukausien aikana.
Lisätietoja:
Mika Fagerström, mika@teerila.fi, puh. 0500 500 049
Hannu Kytölä, hannu.kytola@vendep.com, puh. 050 544 7162
Dmitry Genin, dmitry.genin@autoale.com, puh. 045 275 9797
www.autoale.fi
twitter: @autoale_fi
-
Tarjouskone palvelee rakentajia ja remontoijia Suomen Asuntomessujen sivuilla 10.06.2011
Lehdistötiedote
10.06.2011
Suomen Asuntomessut on julkaissut verkkosivuillaan Vendep Oy:n kehittämän Tarjouskone-työkalun. Työkalu on räätälöity palvelemaan rakennusalan palveluita ostavia kuluttajia, kuntia ja yrityksiä. Tarjouskoneen avulla rakentajat ja remontoijat löytävät helposti lähialueellaan sijaitsevat asumiseen liittyvien tuotteiden ja palvelujen tarjoajat ja voivat lähettää heille sähköisiä tarjouspyyntöjä. Palvelun osoite on tarjouskone.asuntomessut.fi.
Tarjouskone on suunnattu kaikille rakentamiseen liittyviä palveluja tarvitseville, olivatpa he yksityishenkilöitä, yrityksiä, isännöitsijöitä tai vaikkapa taloyhtiöitä, jotka kilpailuttavat putkiremontin tai julkisivuremontin tekijää. Tarjouskoneen käyttö on maksutonta, mutta edellyttää rekisteröitymistä. Yrityksille palvelussa näkyminen on maksullista. Palvelussa on tällä hetkellä noin 29 000 yritystä, talopakettien toimittajista maalausliikkeisiin ja pihasuunnittelijoihin.
Tarjouskoneeseen rekisteröityneet yritykset voivat tilata palvelun, joka automaattisesti suodattaa heille tiedon kiinnostavista julkishallinnon tarjouspyynnöistä. Tarjouspyynnöt voi hakusanoilla rajata koskemaan tietynlaisia urakoita tai palveluja tai tiettyä maantieteellistä aluetta. Tarjouspyynnön voi lähettää kerralla myös usealle toimijalle.
”Tarjouskone edustaa Vendepin uutta liiketoimintamallia, jossa internet -palvelu toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa tulonjakomallilla. Asiakas tuo sivulle kävijät ja antaa käyttöömme tuotemerkin, Vendep vastaa palvelun teknisestä toteutuksesta ja myynnin hoitaa Vendepin osakkuusyhtiö Co-Operator,” toteaa Vendepin senior partner Mikko Bergman.
"Tarjouskone-palvelulla haluamme helpottaa sekä yritysten että kuluttajien prosessia remontin tekijöiden etsimisessä ja tarjouspyyntöjen lähettämisessä. Tarjouskone on osa Suomen Asuntomessujen laajempaa verkkopalveluiden kehityshanketta, jonka ensimmäiset tulokset lanseerataan kesällä 2011. Tarjouskone on tulevan verkkopalvelumme yksi peruskivijalka,” sanoo Suomen Asuntomessujen kaupallinen johtaja Timo Hautakoski.
Lisätietoja
Mikko Bergman, senior partner, Vendep Oy, 050 599 5880, mikko.bergman@vendep.com
Timo Hautakoski, kaupallinen johtaja, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, 040 511 4913, timo.hautakoski@asuntomessut.fi
Vendep lyhyesti
Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoita on mahdollista kasvattaa aidoiksi innovaatioiksi. Osakkuutta vastaan Vendep tarjoaa yrityksille ohjelmistokehitysresursseja idean tekniseen toteutukseen ja osaamispääomaansa liiketoiminnan kehittämiseen. Vendep on perustettu vuonna 2002 ja sen palveluksessa on 13 asiantuntijaa Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä 140 Intiassa. www.vendep.com
Suomen Asuntomessut lyhyesti
Osuuskunta Suomen Asuntomessut parantaa asumisen laatua Suomessa yhteistyössä kumppanien kanssa edistämällä asumistietoutta ja alan osaamista sekä järjestämällä vuosittain Asunto- ja Loma-asuntomessuja. Vuoden 2011 Asuntomessut järjestetään Kokkolassa ja Loma-asuntomessut Mäntyharjulla. www.asuntomessut.fi
-
Vendepiltä HS.fi/muistot-sivuston tekninen toteutus 30.05.2012
LEHDISTÖTIEDOTE
9.2.2012
Helsingin Sanomien verkkopalvelun HS.fi/muistot-sivusto on esimerkki Vendepin uudenlaisesta palvelumallista, jossa vakiintuneelle, laajan kävijäkunnan omaavalle verkkosivustolle tarjotaan ohjelmistonkehitysresursseja idean tekniseen toteutukseen ja kehitetään uusia palveluita yhteisellä riskillä. Helsingin Sanomat vastaa sisällöstä ja Vendep tuo ohjelmisto- ja verkkoliiketoimintaosaamista.
Laajuudeltaan Suomessa ainutlaatuinen palvelu avataan 30.5.2011 osoitteessa HS.fi/muistot. Verkossa julkaistaan kaikki Helsingin Sanomiin lähetetyt muistokirjoitukset. Omaiset voivat lähettää muistokirjoituksen ja vainajan kuvan helposti omalta tietokoneeltaan sivustolle. Palvelun ansiosta lehti pystyy julkaisemaan muistokirjoitukset omaisten toivomana ajankohtana. Lukija puolestaan voi tehdä vainajaa koskevia hakuja esimerkiksi nimen, ammatin, oppiarvon tai paikkakunnan mukaan.
HS.fi/muistot -sivustolla on jo sen aloittaessa 2500 aiemmin julkaistua muistokirjoitusta. Lähitulevaisuudessa sieltä voi lukea kaikki vuonna 2006 tai sen jälkeen Helsingin Sanomissa julkaistut nekrologit.
"Palvelun tuottaminen on sujunut hyvin, ja me Vendepissä olemme erityisesti panostaneet siihen, että HS.fi/muistot-sivustosta tulee ainutlaatuinen ja asiakkaiden tarpeita vastaava verkkopalvelu", sanoo Vendepin toimitusjohtaja Sakari Pihlava.
"HS.fi/muistot on poikkeuksellinen verkkosivusto arvokkaan ja kunnioitusta vaativan aiheensa vuoksi. Tämä on huomioitu kehitystyössä yhdessä Vendepin kanssa alusta lähtien ja se näkyy myös palvelun toteutuksessa. Helsingin Sanomat panostaa jatkossakin ihmisille merkityksellisten palveluiden kehittämiseen luotettavien yhteistyökumppaneiden kanssa", toteaa Helsingin Sanomien liiketoiminnan kehityspäällikkö Masa Peura.
Lisätietoja
Sakari Pihlava, toimitusjohtaja, Vendep Oy, 040 771 3941, sakari.pihlava@vendep.com
Masa Peura, liiketoiminnan kehityspäällikkö, Helsingin Sanomat, 040 528 2182, masa.peura@sanoma.fi
Vendep lyhyesti
Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoita on mahdollista kasvattaa aidoiksi innovaatioiksi. Osakkuutta vastaan Vendep tarjoaa yrityksille ohjelmistokehitysresursseja idean tekniseen toteutukseen ja osaamispääomaansa liiketoiminnan kehittämiseen. Vendep on perustettu vuonna 2002 ja sen palveluksessa on 13 asiantuntijaa Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä 140 Intiassa. www.vendep.com
Helsingin Sanomat
Helsingin Sanomat kuuluu Sanoma-konsernin Sanoma News -liiketoimintaryhmään. Sanoma News on Suomen johtava sanomalehtikustantaja, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina. HS.fi on yksi maamme suurimmista verkkopalveluista lähes 1,3 miljoonalla viikoittaisella eri kävijällään. Kaikkiaan Helsingin Sanomien mediaperhe tavoittaa yli 1,7 miljoonaa suomalaista. www.hs.fi
-
LEHDISTÖTIEDOTE 13.05.2011
LEHDISTÖTIEDOTE
13.05.2011
Vendep sijoittaa myynnin ja markkinoinnin työkaluja tarjoavaan v-Pitch-yhtiöön. Kaliforniassa toimiva v-Pitch tarjoaa yrityksille työkalun, joka luo kohderyhmälle räätälöidyn myyntiviestin interaktiivisen videoteknologian avulla. v-Pitch rekisteröi, mistä vastaanottaja kiinnostuu ja kuinka paljon videon katsomiseen käytetään aikaa. Palvelu tuottaa yritykselle kiinnostuksen mukaisen listan asiakkaista ja helpottaa näin markkinoinnin ja myynnin kohdistamista kaikkein potentiaalisimpiin asiakkaisiin.
v-Pitchin tiimi koostuu visualisoinnin ja videoteknologian asiantuntijoista sekä business-to-business –myynnin ammattilaisista. Yrityksen asiakkaisiin kuuluvat mm. Fujitsu, New York Life –vakuutusyhtiö sekä lakiasiaintoimisto Orrick.
Yhteistyö Vendepin kanssa antaa meille mahdollisuuden saada mukaan kehitysyhtiö, joka tunnetaan vankasta ohjelmisto osaamisesta sekä menestyksestä Euroopan markkinoilla. Meistä on hienoa olla Vendepin ensimmäinen sijoituskohde Piilaaksossa, ja olemme ylpeitä saadessamme Jupe Aralan tiimiimme", v-Pitchin perustaja ja toimitusjohtaja Michael
Castellano sanoo.
"Meille oli alusta asti selvää, että v-Pitchin perustajatiimi on innostunut tuotteestaan ja sitoutunut sen menestykseen. Valmis tuote ja olemassa oleva asiakaskunta sekä v-Pitchin käyttämän web- ja mobiiliteknologian yhteensopivuus Vendepin teknologiaosaamisen kanssa tekivät v-Pitchistä erityisen kiinnostavan sijoituskohteen", Vendepin Piilaakson-toimiston vetäjä Jupe Arala kertoo.
Lisätietoja
Jupe Arala, Senior Partner, Vendep Oy, 040 564 9730, jupe.arala@vendep.com
Michael Castellano, perustaja ja toimitusjohtaja, v-Pitch, Inc., +1 (408) 916 7201, Michael@v-Pitch.com
Sakari Pihlava, toimitusjohtaja, Vendep Oy, 040 771 3941, sakari.pihlava@vendep.com
Vendep lyhyesti
Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoita on mahdollista kasvattaa aidoiksi innovaatioiksi.
Osakkuutta vastaan Vendep tarjoaa yrityksille ohjelmistokehitysresursseja idean tekniseen toteutukseen ja osaamispää
omaansa liiketoiminnan kehittämiseen. Vendep on perustettu vuonna 2002 ja sen palveluksessa on 13 asiantuntijaa Suomessa
ja Yhdysvalloissa sekä 140 Intiassa. www.vendep.com
-
Vendepin uudeksi toimitusjohtajaksi Sakari Pihlava 27.04.2011
LEHDISTÖTIEDOTE
27.04.2011
Kehitysyhtiö Vendep on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen DI, MBA Sakari Pihlavan toukokuun alusta. Vendepin nykyinentoimitusjohtaja ja pääomistaja Hannu Kytölä jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja senior partnerina.
Sakari Pihlava, 40, on aiemmin toiminut mm. Efecte Oy:ssä tuotteista vastaavana johtoryhmän jäsenenä sekä Euroopan liiketoiminnoista vastaavana johtajana. Hän on myös työskennellyt pääomasijoitusyhtiö TVM Capitalin palveluksessa Münchenissä ja Bostonissa. Sitä ennen hän työskenteli F-Securella, missä hän vastasi tuotekehityksestä ja tuotelinjojen muutoksesta "security as a service" -liiketoiminnaksi. F-Securen johtoryhmän jäsenenä hän oli valmistelemassa yhtiön pörssilistausta vuonna 1999.
"Vendepin tavoitteena on kasvaa ja kansainvälistyä. Avasimme helmikuussa toimiston Kaliforniassa, ja ensimmäinen sijoitussitoumus USA:ssa on tehty. Sakarin pitkä kokemus ohjelmistotuotteiden, liiketoiminnan ja strategian luomisesta, toteuttamisesta ja johtamisesta startupista aina pörssilistaukseen saakka sekä hänen hyvä Keski-Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoiden tuntemuksensa vauhdittavat Vendepin tavoitteiden saavuttamista. Hänen kontaktinsa pääomasijoittajiin vahvistavat lisäksi exit-mahdollisuuksiamme ja tuovat lisää laadukasta deal flow'ta", toteaa Vendepin hallituksen puheenjohtaja Hannu Kytölä.
"Olen innoissani saadessani mahdollisuuden liittyä Vendepin kokeneeseen tiimiin. Näen innovaatioiden ja liiketoiminnan kehittämisen yhdessä yrittäjien kanssa mieluisana haasteena", Sakari Pihlavakertoo.
Lisätietoja
Hannu Kytölä, hallituksen puheenjohtaja, Vendep Oy, 050 544 7162, hannu.kytola@vendep.com
Sakari Pihlava, 040 771 3941, sakari.pihlava@vendep.com
Vendep lyhyestis
Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoita on mahdollista kasvattaa aidoiksi innovaatioiksi.
Osakkuutta vastaan Vendep tarjoaa yrityksille ohjelmistokehitysresursseja idean tekniseen toteutukseen ja osaamispää
omaansa liiketoiminnan kehittämiseen. Vendep on perustettu vuonna 2002 ja sen palveluksessa on 13 asiantuntijaa Suomessa
ja Yhdysvalloissa sekä 140 Intiassa. www.vendep.com
-
Lainaaja.fi niitti mainetta Turussa ja Koreassa 19.4.2011
TIEDOTE
19.4.2011
Lainaaja.fi-palvelu voitti maaliskuussa Turun alueen korkeakoulujen opiskelijoiden yrittäjyysjärjestön BoostTurun järjestämää n kilpailun, joka puntaroi aloittavien yritysten yritysesittelyjä. Arvostelukriteereitä olivat mm. liikeidean taustalla olevan ongelman ja sen ratkaisun esittely sekä liikeidean potentiaali. Kilpailuun osallistui kaikkiaan kuusi yritystä. Palkinnoksi parhaasta yritysesittelystä Lainaaja.fi:n perustajat Tuomas Talola ja Ville Leino matkasivat kuun lopulla Etelä-Koreaan osallistuakseen MIT Global Startup Workshop (MIT GSW) järjestämään vastaavaan maailmanlaajuiseen kilpailuun.
MIT GSW on voittoa tavoittelematon opiskelijoiden johtama organisaatio, jonka tavoite on edistää yrittäjyyttä.
"Vaikka emme Koreassa sijoittuneetkaan palkintosijoille, saimme arvokasta kokemusta siitä, miten hyvä, tiivis ja myyvä yritysesittely tehdään. Kilpailussa ei saanut käyttää apuvälineitä, aikaa esityksen pitämiseen oli 60 sekuntia, ja yleisössä istui tuomareiden lisäksi satoja muita yrittäjiä. Paine oli siis kova. Kilpailuun osallistumisen lisäksi loimme runsaasti mielenkiintoisia kontakteja eri maissa toimiviin yrittäjiin,” sanoo Lainaaja.fi-palvelua pyörittävän Vertaislaina Oy:n toimitusjohtaja
Tuomas Talola.
Lainaaja.fi on netissä toimiva, lokakuussa 2010 toimintansa aloittanut, sosiaalisen lainauksen markkinapaikka, joka yhdistää
lainanantajat ja -tarvitsijat. Palvelun ohjelmiston on kehittänyt Vendep ja sen osoite on www.lainaaja.fi.
Lisätietoja BoostTurusta osoitteesta www.boostturku.com ja MIT Global Startup Workshopista osoitteesta www.mitgsw.org.
Lisätietoja
Tuomas Talola, toimitusjohtaja, Vertaislaina Oy, 045 348 38 25, tuomas.talola@lainaaja.fi
Vendep lyhyesti
Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoita on mahdollista kasvattaa aidoiksi innovaatioiksi.
Osakkuutta vastaan Vendep tarjoaa yrityksille ohjelmistokehitysresursseja idean tekniseen toteutukseen ja osaamispää
omaansa liiketoiminnan kehittämiseen. Vendep on perustettu vuonna 2002 ja sen palveluksessa on 13 asiantuntijaa Suomessa
ja Yhdysvalloissa sekä 140 Intiassa. www.vendep.com
Vendep lyhyesti
Vertaislaina on vuonna 2010 perustettu vertaislainaukseen erikoistunut yritys. Tarjoamme markkinapaikan, jossa
yksityishenkilöt voivat ottaa lainaa toisiltaan ilman rahoituslaitosta välissä. Yrityksessä työskentelee kolme henkilöä,
toimitusjohtaja Tuomas Talola, taloudesta vastaa Henri Norio ja tekniikasta Ville Leino. www.lainaaja.fi
-
Vendep avasi toimipisteen Piilaaksossa 02.03.2011
TIEDOTE
02.03.2011
Kehitysyhtiö Vendep on laajentanut toimintaansa avaamalla toimiston Kalifornian Piilaaksossa helmikuussa. Toimipisteen perustaminen tuo Vendepille näkyvyyttä Yhdysvaltojen startup-markkinoilla ja helpottaa myös Vendepin osakkuusyritysten etabloitumista Yhdysvaltoihin.
"Toiminnan laajentaminen ulkomaille, erityisesti Yhdysvaltoihin, on osa Vendepin strategiaa. Oman toimipisteen myötä pystymme kartoittamaan paikallisia markkinoita tehokkaammin ja laaja-alaisemmin kuin Suomesta käsin. Piilaaksossa on Yhdysvaltojen aktiivisimmat startup-markkinat, mikä luo hyvät kasvumahdollisuudet myös meille", kertoo Vendepin Piilaakson-toimiston vetäjä Jupe Arala.
” Markkinatutkimuksemme mukaan Vendepin toimintamallille, jossa aloittavaan yritykseen sijoitetaan ohjelmistokehitys- ja muita resursseja rahan sijaan, on Yhdysvalloissa kysyntää. Täysin samalla mallilla toimivia kilpailijoita ei juuri ole, joten uskomme löytävämme useita mielenkiintoisia sijoituskohteita Piilaaksosta jo tämän vuoden aikana”, sanoo Vendepin toimitusjohtaja Hannu Kytölä.
Lisätietoja
Jupe Arala, Senior Partner, Vendep Oy, +1 (415) 413 6580, jupe.arala@vendep.com
Hannu Kytölä, toimitusjohtaja, Vendep Oy, 050 544 7162, hannu.kytola@vendep.co
Vendep lyhyesti Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoita on mahdollista kasvattaa aidoiksi innovaatioiksi. Osakkuutta vastaan Vendep tarjoaa yrityksille ohjelmistokehitysresursseja idean tekniseen toteutukseen ja osaamispääomaansa liiketoiminnan kehittämiseen. Vendep on perustettu vuonna 2002 ja sen palveluksessa on 13 asiantuntijaa Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä 140 Intiassa. www.vendep.com
-
Lainaaja.fi tuo sosiaalisen lainaamisen yksityishenkilöiden ulottuville 01.11.2010
LEHDISTÖTIEDOTE
01.11.2010
Vendepin osakkuusyhtiö Vertaislaina Oy:n hiljattain käyttöön ottama Lainaaja.fi on netissä toimiva sosiaalisen lainauksen markkinapaikka, joka yhdistää lainanantajat ja -tarvitsijat. Pankkien kanssa kilpaileva palvelu on kehitetty palvelemaan sekä yksityishenkilöiden että yritysten tarpeita.
Lainaaja.fi-palvelussa lainanhakija tunnistetaan sähköisesti pankkitunnusten avulla, ja myös hänen luottotietonsa tarkistetaan. Tämän jälkeen lainanhakija syöttää palveluun tietoa itsestään, haluamastaan luotosta ja sen käyttötarkoituksesta. Näiden tietojen perusteella lainanantajat voivat tehdä hänelle tarjouksia lainasummasta ja korosta. Lainasumman siirto lainasaajalle samoin kuin lainan lyhennykset kulkevat Lainaaja.fi-palvelun kautta. Palvelun ohjelmiston on kehittänyt Vendep ja sen osoite on www.lainaaja.fi.
"Haluamme tarjota Lainaaja.fi-palvelun avulla pienehköjä luottoja tarvitseville yksityishenkilöille ja yrityksille uuden, kilpailukykyisen rahoituskanavan. Samalla sijoittajille tarjoutuu mahdollisuus saada sijoittamalleen rahalle parempi tuotto ja hajottaa riskinsä tehokkaammin kuin perinteisissä sijoitusmuodoissa," toteaa Vertaislaina Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Talola.
"Vendep lähtee mielellään mukaan kehittämään Lainaaja.fi-palvelun tapaisia uraauurtavia hankkeita, joille on jo nähtävissä kysyntää. Vastaavia palveluita on jo käytössä mm. USA:ssa, Britanniassa ja Ruotsissa, joten uskomme konseptin toimivan myös Suomen markkinoilla," sanoo Vendepin hallituksen puheenjohtaja Hannu Kytölä.
Lisätietoja
Tuomas Talola, toimitusjohtaja, Vertaislaina Oy, 045 348 38 25, tuomas.talola@lainaaja.fi
Hannu Kytölä, hallituksen puheenjohtaja, Vendep Oy, 050 544 7162, hannu.kytola@vendep.com
Vendep lyhyesti
Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoiden aihioita on mahdollista kasvattaa aidoiksi innovaatioiksi. Rahallisen sijoituksen sijaan Vendep tarjoaa yrityksille osakkuutta vastaan osaamispääomaansa liiketoiminnan kehittämiseen ja ohjelmistokehitysresursseja idean tekniseen toteutukseen. Vendep on perustettu vuonna 2002 ja sen palveluksessa on yli 10 asiantuntijaa Suomessa ja 140 Intiassa. www.vendep.com
Vendep lyhyesti
Vertaislaina on vuonna 2010 perustettu vertaislainaukseen erikoistunut yritys. Tarjoamme markkinapaikan, jossa yksityishenkilöt voivat ottaa lainaa toisiltaan ilman rahoituslaitosta välissä. Yrityksessä työskentelee kolme henkilöä, toimitusjohtaja Tuomas Talola, taloudesta vastaa Henri Norio ja tekniikasta Ville Leino. www.lainaaja.fi
-
Uusi Google Docsia hyödyntävä mobiilipalvelu musiikin tallennukseen ja kuunteluun 13.10.2010
LEHDISTÖTIEDOTE
13.10.2010
Vendepin osakkuusyhtiö Spinlet Oy on lanseerannut musiikin tallennukseen ja kuunteluun Spinlet-mobiilipalvelun, joka hyödyntää Google Docs -tiedostojen tallennus- ja jakopalvelua. Palvelun ensimmäinen versio toimii iPhonessa, johon käyttäjä lataa musiikin soittamisen mahdollistavan sovelluksen AppStoresta. Muilla käyttöjärjestelmillä, kuten Android ja Symbian, toimivat versiot julkaistaan lähitulevaisuudessa. Spinlet-palvelu mahdollistaa musiikkikappaleiden täydellisen hallinnoinnin, kuten soittolistojen luomisen ja hakutoiminnot, mobiililaitteen välityksellä.
Spinlet Oy tarjoaa asiakkailleen innovatiivisia mobiililaitteilla käytettäviä pilvipalveluja musiikin kuunteluun ja jakamiseen sekä sosiaaliseen verkostoitumiseen. Palvelun ansiosta mainostajat voivat kohdistaa viestinsä täsmällisemmin valikoiduille kohderyhmille. Mobiilioperaattorit taas hyötyvät musiikin kuuntelun myötä lisääntyvästä liikennemäärästä ja sen tuomasta tulovirrasta. Palvelun osoite on http://spinlet.com, ja sen perustana olevalle teknologialle on haettu patenttia USA:ssa.
"Musiikin tallennukseen ja kuunteluun internetissä ei aikaisemmin ole ollut riittävästi asianmukaisia palveluja. Lanseeraamamme Spinlet-palvelu skaalautuu erinomaisesti Googlen tarjoaman edistyksellisen Google Docsin kanssa ja tuo näin musiikinharrastajien käyttöön kauan kaivatun palvelun", kertoo Spinlet Oy:n perustaja Sami Leino.
”Vendep on kiinnostunut mobiililaitteisiin kehitettyjen sovellusten tarjoamista uusista, nopeaan kasvuun tähtäävistä liiketoimintamahdollisuuksista. Spinletin uusi innovatiivinen musiikinkuuntelijoita palveleva sovellus on juuri tällainen, minkä vuoksi Spinlet onkin yksi salkkumme kiinnostavimmista uusista kohdeyrityksistä ”, sanoo Vendepin hallituksen puheenjohtaja Hannu Kytölä
Lisätietoja
Sami Leino, perustaja, Spinlet Oy, 040 701 5418, sami.leino@spinlet.com
Hannu Kytölä, hallituksen puheenjohtaja, Vendep Oy, 050 544 7162, hannu.kytola@vendep.com
Vendep lyhyesti
Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoiden aihioita on mahdollista kasvattaa aidoiksi innovaatioiksi. Rahallisen sijoituksen sijaan Vendep tarjoaa yrityksille osakkuutta vastaan osaamispääomaansa liiketoiminnan kehittämiseen ja ohjelmistokehitysresursseja idean tekniseen toteutukseen. Vendep on perustettu vuonna 2002 ja sen palveluksessa on yli 10 asiantuntijaa Suomessa ja 140 Intiassa. www.vendep.com
-
Kuvat.fi osti Fotopankki.fi:n – Suomen suurin kuvapalvelu jatkaa kasvuaan 30.09.201
LEHDISTÖTIEDOTE
30.09.201
Kehitysyhtiö Vendep Oy myy kuvien tallennus- ja jakopalvelua internetissä tarjoavan Fotopankin liiketoiminnan Kuvat.fi-palvelua ylläpitävälle Mediadrive Oy:lle. Aiemmin suosittuun Plaza.fi-portaaliin liitetty Fotopankki.fi yhdistetään Kuvat.fi-palveluun välittömästi.
Fotopankki.fi:n käyttö on ollut yksityishenkilöille maksutonta. Yhdistymisen jälkeen Fotopankin asiakkaat voivat siirtää kuvansa Kuvat.fi-palveluun helppokäyttöisellä työkalulla. Kuvat.fi-palvelussa peruskäyttö asiakkaille on maksutonta, ja halutessaan asiakas voi valita myös lisäominaisuuksia tarjoavan maksullisen palvelupaketin. Kuvat.fi-palvelu on perustettu vuonna 2004, palveluun on ladattu yli 30 miljoonaa kuvaa ja viikottaisen 7 miljoonan sivulatauksen perusteella se on Suomen 20 suosituimman verkkopalvelun joukossa.
”Yhdistyminen suuremman kuvapalvelun kanssa oli looginen askel vuonna 2006 perustetun Fotopankin elinkaaressa. Uskomme, että Fotopankin asiakkaat hyötyvät Kuvat.fi-palvelun tarjoamista dynaamisen ja monipuolisen kuvapalvelun eduista”, kertoo Vendepin Senior Partner Mikko Bergman.
”Nyt toteutettu Fotopankin liiketoimintakauppa sopii erinomaisesti strategiaamme kasvattaa Kuvat.fi-palvelusta Suomen johtava kuvientallennuspalvelu. Yhdessä keväällä MTV Medialta ostamamme Kuvaboxin kanssa Fotopankki.fi vahvistaa edelleen Kuvat.fi-palvelun asemaa Suomen merkittävimpänä kuvasivustona”, sanoo Mediadriven hallituksen puheenjohtaja Olli Martinheimo.
Palveluiden yhdistymiseen liittyvissä asioissa käyttäjät saavat lisätietoa osoitteesta www.kuvat.fi/fotopankki
Lisätietoja
Olli Martinheimo, hallituksen puheenjohtaja, Mediadrive Oy, 040 5013 333, olli.martinheimo@kuvat.fi
Mikko Bergman, Senior Partner, Vendep Oy, 050 599 5880, mikko.bergman@vendep.com
Vendep lyhyesti
Vendep lähtee osakkaaksi erityisesti aloittaviin yrityksiin, joiden liikeideoiden aihioita on mahdollista kasvattaa aidoiksi innovaatioiksi. Rahallisen sijoituksen sijaan Vendep tarjoaa yrityksille osakkuutta vastaan osaamispääomaansa liiketoiminnan kehittämiseen ja ohjelmistokehitysresursseja idean tekniseen toteutukseen. Vendep on perustettu vuonna 2002 ja sen palveluksessa on yli 10 asiantuntijaa Suomessa ja 140 Intiassa. www.vendep.com
Kuvat.fi lyhyesti:
Kuvat.fi on kotimainen verkkopalvelu, jonka avulla käyttäjä voi tallettaa arvokkaat kuvat sekä videot verkkoon ja jakaa niitä ystävilleen. Kuvat.fi tarjoaa valmiin helppokäyttöisen kuvagalleriasovelluksen, jonka avulla kuvien lisääminen verkkoon on todella helppoa eikä vaadi tietokoneelle uusia sovelluksia. Palvelua voi käyttää täysipainoisesti ilman maksua. Tehokäyttäjillä on mahdollisuus hankkia lisää tallennustilaa sekä tiettyjä lisäominaisuuksia muutaman euron kuukausimaksua vastaan. Tustustu palveluun osoitteessa www.kuvat.fi
-
Vendep ja ITNyt.fi avaavat uuden sivun internet-julkaisutoiminnassa 8.6.2010
TIEDOTE
8.6.2010
Toukokuun lopulla toimintansa aloittanut uusi ict-alan verkkolehti ITNyt.fi keskittyy omiin haastatteluihin, ratkaisujuttuihin, taustaselvityksiin, testeihin ja trendeihin tärkeitä yleisiä uutisia unohtamatta. Julkaisu on suunnattu ict-alan, tieteen ja teknologian sekä kuvan ja äänen ammattilaisille sekä näistä asioista kiinnostuneelle laajalle yleisölle.
ITNyt.fi:n perustaja ja julkaisija on Kalevi Nikulainen, joka on pitkän toimittajauransa lisäksi ollut mukana perustamassa Digitoday-palvelua. Lehden päätoimittajana toimii vankan journalistisen kokemuksen omaava Clas von Bell ja toimitupäällikkönä Heikki Nenonen.
”Tulemme markkinoille murrosaikana, jolloin isot julkaisutalot miettivät, miten ne pystyisivät saamaan rahaa internet-uutispaikoistaan. Lehdet ovat kuitenkin printtisisältöjensä vankeina. Niiden internet-tarjonta on tarkoituksellisesti ohutta, koska lehdet eivät halua aiheuttaa vahinkoa printtiversioidensa tilaajille, jotka jo maksavat julkaisuistaan. ITNyt.fi puolestaan tekee omaa tiedonhankintaa ja tuo sanomalehtimäisiä sisältöjä internetiin yhdessä perinteellisempien webbiuutisten kanssa ”, kertoo Kalevi Nikulainen.
”ITNyt.fi sopii liikeidealtaan mainiosti Vendepin strategiaan. Tällaisella uudentyyppisellä verkkojulkaisulla, jonka taustalla on alansa huippuammattilaisia, on mielestämme erinomaiset mahdollisuudet kasvaa merkittäväksi tekijäksi internet-julkaisutoiminnassa”, sanoo Vendepin hallituksen puheenjohtaja Hannu Kytölä.
Lisätietoja
Kalevi Nikulainen, 040 822 3222, kalevi.nikulainen@itnyt.fi, www.itnyt.fi
Hannu Kytölä, puh. 050 544 7162, hannu.kytola@vendep.com
-
Vendep tekee startup-yritysten ideoista innovaatioita 30.3.2010
LEHDISTÖTIEDOTE
30.3.2010
Vendep Oy on ottanut käyttöön uuden toimintamallin startup-yritysten liikeideoiden kehittämiseen ja kaupallistamiseen. Yhtiö lähtee osakkaaksi erityisesti kasvuhakuisiin yrityksiin, joiden lupaavia ja huomattavaa ohjelmistokehitystyötä edellyttäviä liikeideoita on mahdollista kasvattaa aidoiksi innovaatioiksi. Rahallisen sijoituksen sijaan Vendep tarjoaa yritykselle osakkuutta vastaan osaamispääomaansa liiketoiminnan kehittämiseen ja ohjelmistokehitysresursseja idean tekniseen toteutukseen.
Vendep edellyttää sijoituskohteiltaan halua kasvaa alansa markkinajohtajaksi. Vendep puolestaan takaa pitkäjänteisellä osakkuudellaan startup-yritykselle kasvun mahdollisuuden tarjoamalla bisnesosaamista ja kilpailukykyistä ohjelmistokehitystyötä.
"Olemme erityisen kiinnostuneita kaikista niistä aloittavista yrityksistä tai idearikkaista yrittäjistä, joilla on unelma ylivertaisesta palvelusta, jonka toteuttamiseen tarvitaan merkittävää ohjelmistokehitystyötä", kertoo hallituksen puheenjohtaja Hannu Kytölä Vendepistä.
Vendepin avainhenkilöillä on pitkä kokemus yrityksen liiketoiminnan käynnistämisestä, kehittämisestä sekä yrityskaupoista.
"Liiketoiminnan tuntemuksemme avulla vasta vision tai prototyypin asteella olevaa liikeideaa voidaan viedä tehokkaasti eteenpäin. Meillä on hyvät suhteet riskirahoittajiin ja erinomainen tuntemus alkavalle yritykselle soveltuvista julkisista rahoituslähteistä. Meidän kanssamme ideasta voidaan tehdä innovaatio", sanoo puolestaan Vendepin toimitusjohtaja Mika Hällström.
Ohjelmointiyhtiöt Intiass
Vendepillä on Intiassa viisi omaa tuote- ja ohjelmistokehitysyhtiötä. Näissä työskentelevä huippuasiantuntijoiden joukko hallitsee monipuolisesti kaikki keskeiset ohjelmointikielet ja käyttöjärjestelmät. Vendepin pääomistaja Hannu Kytölä on perustanut ensimmäisen yhtiön Intiaan jo vuonna 2000. Käytännön yhteistyötä Suomen ja Intian välillä johtavat ja koordinoivat Vendepin suomalaiset projektipäälliköt.
Vendep on perustettu vuonna 2002 ja sen palveluksessa on yli 10 asiantuntijaa Suomessa ja 140 Intiassa.
Lisätietoja
Mika Hällström, puh. 040 566 4290, mika.hallstrom@vendep.com
Hannu Kytölä, puh. 050 544 7162, hannu.kytola@vendep.com
www.vendep.com
